EtusivuUutisetInfoPäiväkirjaKuvakaappauksetTiedostotManuaaliTekijätKiitoksetKeskusteluLinkitLahjoitaKolumnit
Ensivaikutelmat NHL 07 NG
Kirjoittaja: Kenu

< 25/09/2006 | 12:27 >
Ensivaikutelmat NHL 07 Xbox 360 versiosta

No, nyt on sitten viikonloppu tahkottu uutta NG NHL:ää, ja täytyy sanoa, että olen todella positiivisesti yllättynyt. Tokihan olen vielä uuden konsolin lumoissa, joten osa kunniasta menee konsolin yleiseen toimimiseen, Xbox Livelle jne.


Ken on maassa kaikkein kaunein...

Grafiikka on tietenkin loistava kaikin puolin, ihan eri luokkaa kuin Current Gen versioissa. Veskareiden kamat näyttävät aidoilta, paitojen tekstuurit hivelevät silmää, jää näyttää äsken ajetulta - yksityiskohtaa riittää! Pelaajat eivät ole samalla tavalla ihmisten näköisiä kuin esim. NBA 2K7:ssa tai NBA Live 06:ssa, joiden demoja kokeilin. Kyseisissä koripallopeleissä pelaajat nimittäin ovat jo todella lähellä fotorealismia. Pelaajat kuitenkin iskuvat virtuaalimaailmaan kuin nyrkki silmään, joten tämä ns. tietokonemaisuus ei riko immersiota.

Pelin vahvuuksiin kuuluvat ehdottomasti uusittu mailapeli (skillstick), sekä maalivahdit. Peliä pelataan lähes kokonaan peukalot tateilla ja sormet olkanäppäimillä. Harhautukset ja laukaukset hoidetaan oikealla tatilla, luistelu hoituu vasemmalla. Syötöt lähtevät oikealla olkanäppäimellä. A, B, X ja Y näppäimiä käytetään taktiikan säätelemiseen sekä huitomiseen. Digitaaliohjauksella vaihdetaan ketjuja.
Maalivahdit eivät enää ime kiekkoa itseensä samalla magneetilla kuin ennen, vaan kiekko on melko vapaasti pelattavissa, ellei veskari saa sitä hanskansa alle. Joskus harvoin olen nähnyt kiekon warppaavan veskarin patjan takaa patjan eteen ja hanskan alle. Harmittavasti kiekko ei ole lyötävissä maalivahdin mailasta, mutta toisaalta maalivahdit liikkuvat kiekon kanssa nyt realistista nopeutta (hitaasti), eikä 06:n tyylisiä spurttauksia kiekon kanssa pääse syntymään.
Veskarit ovat selvästi parhaita mitä jääkiekkopeleissä on nähty, veskarit torjuvat todella uskottavan näköisesti, ja mikä parasta, torjunnat tuntuvat reiluilta - eli veskari ei enää maagisesti leiju kiekon eteen, vaan joutuu todellakin liikkumaan. Tämä mahdollistaa veskarin kahville kieputtamisen.


Anna maila!

Skillstick siis ei ole enää pelkkä automaattinen animaatio, joka lähtee käyntiin yhdestä painalluksesta, vaan oikean tatin liike siirtyy melko hyvin mailan liikkeeksi.
Aluksi, vanhan ohjaussysteemin orjana vuosia pelanneena, uusi ohjaus tuntui vaikealta. Kun pelin ensimmäisen kerran käynnistää, heittää peli ruudulle esittelyvideon jossa selitetään uudet kontrollit. Tämän jälkeen pelaaja heitetään tositoimiin rangaistuslaukausten muodossa. Aluksi laukaus lähtee kikkaillessa hyvinkin helposti vahingossa, ja Pertti Peruspelaaja saattaisi tyrmätä uudet kontrollit ja siirtyä klassisten kontrollien pariin. Olen kuitenkin sen verran tarkasti seurannut pelin ensiaskelia jenkkimarkkinoilla, ja lukenut niin paljon positiivista tästä ohjauksesta, että en hetkeäkään pohtinut vanhoihin kontrolleihin palaamista. Välillä tulee kikkailtua ihan liiaksikin, ja sitten tosipaikan tullen kädet jäätyvät eikä laukaus lähdekään heittäytyneen maalivahdin patjan yli.

Lyöntilaukaus lähtee vetämällä ensin oikeaa analogitattia taaksepäin, ja sitten nopeasti eteenpäin. Jos päättää jättää painamatta eteenpäin, eli jättää tatin keskelle, laukauksesta tuleekin harhautuslaukaus.
Laukauksen suunta valitaan vasemmalla analogilla. Fiilis on aivan mahtava, kun onnistuu viivalta lataamaan kiekon aivan yläkulmaan ohi hölmistyneen maalivahdin! Miksi? No en vain painanut nappia, vaan vedin itse! Siltä se ainakin tuntuu, sillä rytmitys on tärkeä, ja laukominen vie enemmän aikaa kuin ennen, eikä kiekkoa vaan räiskitä menemään 60x minuutissa.
Ranteella kiekon saa lähtemään painamalla eteenpäin, joskin tämä vaihtoehto lähettää melko löysän rannarin matkaan. Parempi vaihtoehto - siis jos on aikaa - on virittää laukaus ja laittaa vähän ruutia ranteeseen. Tämä käy painamalla (kätisyyden mukaan) lavan suuntaan, sitten vähän taakse (samalla painamalla kuitenkin myös vasemmalle) ja sitten eteen (puolipallon liikerataa myötäillen).

Vanhemmissa peleissä kovimmaksi maalikikaksi jäänyt one-timer, eli suoraan syötöstä vetäminen, on nyt huomattavasti vaikeampaa. Ensinnäkin pelaajan on oltava hyvässä asennossa, ja sitten pitäisi vielä laukaista oikeaan aikaan. Onetimerin onnistumisen jälkeen voikin huoletta heittää kädet ilmaan ja tuuletella - on siinä nimittäin huomattava onnistumisen tunne vanhaan napin valmiiksi painamiseen verrattuna.

Pelimuotoja löytyy seuraavanlaisesti: Yksittäinen peli, Dynasty, maailmanturnaus, rankkariskaba, sekä onlinepeli.
Konetta vastaan olen tainnut pelata tähän mennessä ainoastaan yhden kokonaisen ottelun, joten sen vaikeudesta on paha sanoa sen enempää. En myöskään voi kommentoida Dynastya tässä vaiheessa.


Elämä on Liveä

Olen siis keskittynyt lähinnä rankkareiden vääntämiseen ja Xbox Livessä kavereiden kanssa mättämiseen.
Mikään ei voita sitä, kun headsetti päässä pääsee tositoimiin saksalaista peluria vastaan. Siinä pääsee monta 'WOW' ja 'AAAH' -ääntä ennen kuin ottelu on ohi. Itseasiassa ilman headsettia pelailu tuntuukin melko tylsältä. Oman onnistumisen hehkuttaminen tai kämmin sadattelu on vaan niin hauskaa, ja tekee pelaamisesta paljon jännempää.
Pelaaminen Livessä onkin suurimmaksi osaksi aikaa lagitonta ja mutkatonta. Peliseuraakin löytää halutessaan silmänräpäyksessä, valitsemalla 'quick ranked game'. Sanomattakin lienee selvää, ettei muuta nettiliikennettä kannata samaan aikaan olla.
Muutama aloitusbugi (tuttu PC:n onlinesta, eli palataan yhtäkkiä takaisin edelliseen asetukseen - itseasiassa kerran edelliseen erään alivoimatilanteeseen!) on esiintynyt, ja kerran on peli loppunut kesken vastustajan liveyhteyden kadottua hetkeksi.
Pelimenestystään voi seurata ja vertailla muihin pelin valikoissa, mikä tietysti osaltaan motivoi haastamaan yhä vaikeampia pelaajia ja pelaamaan enemmän. Valitettavasti kuitenkin tästä EA:n ensimmäisestä Next Gen lätkästä puuttuu onlineliigat kokonaan, eli jos meinaa jotain sarjaa pistää pystyyn, on tilastointi hoidettava käsin netissä.

Pelin heikkouksiin kuuluu tekoälyn paikoittainen älyttömyys. Esimerkiksi paitsioon rynnätään välillä kiekkoa kuljettavan edeltä, pidetään viiva huonosti hyökkäysalueella, tai pitkää syöttyä ei jäädä odottamaan viivalle, vaan vedetään 360 ja annetaan kiekon mennä päätyyn. En ole kuitenkaan antanut tämän häiritä muutamaa kirosanaa enempää.
Puolustamisen vaikeus on toinen ongelmakohta; Pelaajat (=ohjattavat) tuntuvat liukuvan pois tilanteista aivan liian herkästi, eikä poke checkiä (kiekonkarvaus) käyttäessä pysty ohjaamaan pelaajan suuntaa, vaan ainoastaan mailaa. Tästä johtuen tosiaankin nappi pohjassa mailalla syötön estäminen on äärimmäisen vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
Heittäytymisen polville ja kyljelleen kiekon eteen olisi myös suonut löytyvän kahden napin takaa. Nykyisellään peli valitsee kumpi tapahtuu, ja yleensä se on se rähmälleen heittäytyminen, jolloin vastustaja nakkaa kiekon ylämummoon, vaikka tarkoituksenani nimenomaan oli olla polvillaan etukulmalla.

Kiekko on nyt enemmän irrallaan, muutenkin kuin maalivahdeista, ja kiekko vaihtaakin kulmaväännössä omistajaa useaan otteeseen - välillä ihan naurattaakin kun ei kiekkoa saada pois kulmasta. Näistä kulmaväännöistä kiekko tulee joskus yksinään maalin eteen, muiden painiessa maalin takana, jolloin olisi toivonut maalivahdin osallistuvan aktiivisemmin peliin; Vähänkin kauempana olevan kiekon annetaan turhan usein vain lipua rauhassa.


Päätössummeri

Kaikenkaikkiaan olen erittäin positiivisesti yllättynyt ohjauksen toimivuuteen, maalivahteihin, sekä nettipelin toimivuuteen. Kuten mainittu, olen myös tuore Xbox 360 omistaja, joten konsolin uutuuden viehätys varmasti osaltaan vaikuttaa tähän positiiviseen kokemukseen.
Lisää fiiliksiä sitten enemmän pelanneena.



Keskustele kolumnista ja ensivaikutelmista keskustelupalstallamme.








Valid XHTML 1.0! Valid CSS!
eXTReMe Tracker