EtusivuUutisetInfoPäiväkirjaKuvakaappauksetTiedostotManuaaliTekijätKiitoksetKeskusteluLinkitLahjoitaKolumnit
Kesä ulkomailla (2/2)
Kirjoittaja: Kenu

< 30/12/2007 | 16:49 >
Tämä on jatkoa kesällä aloittamaani 'Kesä ulkomailla' juttusarjaan. Kauan on ollut taukoa kirjoittamisessa, mutta nyt olisi tarkoitus kirjoittaa juttu loppuun. Näin järkeväksi aloittaa uudet jutut uudella sivulla, kun ensimmäisessäkin osassa on jo aika paljon kuvia ladattavana. Ensimmäisen osan löytää täältä.

Tähän mennessä olen muokannut kaikki kuvat kannettavan tietokoneeni näytöllä ja kotiin päästyäni olen huomannut, että kuvat ovat huomattavasti tummempia toisella näytölläni. Kiinnostaisi siis tietää kumpi näyttö näyttää oikein, joten kertokaa mielellään, jos kuvat ovat mielestänne hieman liian tummia. Keskustelua kolumnista käydään siis täällä.

Täytyy taas ottaa itseään hieman niskasta kiinni ja palata kirjoittamisen pariin. Kuvia löytyy reippaasti, mutta eivät ne ole oikein mitään ilman tarinaa. Kuvien muokkailussa menee tosin enemmän aikaa kuin kirjoittamisessa. Muokkaaminen on usein vähän roboottimaisempaa toimintaa, mutta on samalla sitäkin tylsempää kun kuvia on satoja tai jopa tuhansia.

Tapahtumia, kuvattavaa ja täten myös kerrottavaa on kertynyt jonoon jonkin verran, joten kirjoitettavaa piisaa vielä joksikin aikaa.

Otetaan nyt kuitenkin ensin vihdoin käsittelyyn se edellisessä jutussa luvattu taidenäyttely.


Perjantai 15.6.2007 - Taidenäyttely

SEOU (Service Employees International Union) Local 32BJ on Yhdysvaltojen suurin rakennusten palveluhenkilökunnan yhdistys, edustaen yli 85 000:ttä siivoojaa, ovimiestä, huoltomiestä, ikkunanpesijää, vartijaa, isännöitsijää, sekä teatteri- ja stadiontyöntekijää New Yorkissa, New Jerseyssä, Connecticutissa, Pennsylvaniassa, Marylandissa, Virginiassa je Washington, DC:ssä.

Kesäkuun 15. päivä SEIU 32BJ piti ensimmäisen 'Members Art Exhibit' (=jäsenien taidenäyttely) -tapahtuman New York Cityn toimistollaan, jonka sijainti on 101 Avenue of the Americas. Näyttely oli nimeltään 'Diverse Cultures' (=erilaiset kulttuurit) ja sisälsi yli 30 teosta mm. maalausten, valokuvien ja runojen muodossa. Taiteilijoita oli runsaan tusinan verran. Näyttelyn tarkoitus oli juhlistaa yhdistyksen ja sen jäsenien taiteen erilaisuutta. Tämän tapahtuman lisäksi paikallinen 32BJ kehittää kulttuurikomiteaa.


Paikalla oli reilusti väkeä..

..ja juttua riitti.


Kävimme Miken ja Linan kanssa taidenäyttelyssä New Yorkin keskustassa. Kyseessä ei siis ollut mikä tahansa näyttely, vaan näytillä oli 32BJ-järjestön jäsenien teoksia. Jäseninä on käsittääkseni lähinnä tai ainoastaan latinalaisamerikkalaisia, joten teematkin olivat sen mukaiset. Esillä oli lähinnä tauluja, mutta myös yksi valokuvaaja oli edustettuna. Taulut olivat hienoja ja itsellenikin ihan mielenkiintoisia - eli siis ihan tavallisille ihmisille tehtyjä. Linalla oli tapahtumassa esillä kolme taulua ja olivat mielestäni oikein hienoja.


Linan taulu #1.

Linan taulu #2.



Linan taulu #3.

Taiteilija itse puhetta pitämässä.


Saavuimme paikalle kutakuinkin ensimmäisinä, mutta muutaman minuutin kuluttua ihmisiä alkoi virtaamaan paikalle tasaiseen tahtiin. Näyttely oli muistaakseni 23. kerroksessa, josta olikin aikamoiset näkymät kaupungin kaduille ja vähän pidemmällekin.

Valokuvakokoelman kuvaaja ei ollut itse paikalla, vaan edustamassa oli käsittääkseni hänen veljensä. Kuvat olivat eksoottisuutensa takia varsin mielenkiintoisia, mutta myös valokuvauksellisesti laadukkaita. En muista missä näitä kuvia oli otettu, mutta mm. varsin rankan näköistä lumimaisemaa oli tarjoilla. Ihan jokainen tallaaja ei varmasti noihin paikkoihin valokuvaamaan pääse tai lähde. Valokuvaaja oli käsittääkseni näyttelynkin aikana jossain vieraassa maassa kuvauskeikalla.

Tarjoilla oli juotavaa shampanjan, veden ja virvoitusjuomien muodossa, ruokailupuolelta löytyi jotain pientä terveellistä naposteltavaa ja välillä ohi kulkevilta tarjoilijoilta saattoi päästä nappaamaan esim. mini-hot dogin tai kaksi. Herkullista!


Tarjoilla juotavaa..

..ja naposteltavaa.



Saisiko olla mini-hot dog?

Jonkinlaista lintuperspektiiviä haettiin.


Paikalle saapuivat myöhemmin Linan isä, sekä Linan kaksi veljeä, Jermaine ja Jeremy. Siinähän se aika menikin sitten välillä heidän kanssa hengaillessa ja välillä valokuvatessa tauluja, ihmisiä tai näkymiä ikkunasta. Valitettavasti huomasin vasta pois lähtiessä, että toisella puolella taloa olisi ollut pimeänä ollut huone jonka ikkunoiden läpi kuvaaminen olisi ollut huomattavasti vaivattomampaa (ei tarvitse ottaa huomioon peilikuvaa) ja olivathan näkymätkin vähän erilaiset toisella puolella. No, tuli niitä kuvia tarpeeksi muutenkin.


Linan veljet, Jeremy..

.. ja Jermaine.


Illan päätteeksi saatiin kuulla jonkinlaista runonlausuntaa bongorumpujen säestämänä, minkä jälkeen esiintyi nuori viulisti. Viulistin oletin ennakkoon olevan virtuoosi, mutta osoittautui olevan varmaankin oman ikäluokkansa keskitasoa. Ihan kiva esitys, ei siinä mitään.

Juuri ennen poistumista joku keski-ikäinen nainen tarttui hihasta kiinni ja kysyi voisinko mahdollisesti ottaa kuvan hänestä ja eräästä taiteilijasta. Suostuin toki ja hänen käyntikortistaan paljastui hänen olevan 'Executive Director' (eli ilmeisesti jonkinlainen toimitusjohtaja) täkäläisessä, ilmeisesti aika isossa yrityksessä. Laitoin seuraavana päivänä sähköpostilla pienen version kuvasta ja pyysin ilmoittamaan mihin tarkoitukseen kuva tulee, jotta voisin lähettää kuvan sopivassa koossa. Epäilin vähän kuvan tulevan johonkin julkaisuun, jolloin pyytäisin nimen mainintaa kuvan yhteydessä. Kyseiseen sähköpostiin ei ole kuitenkaan tullut vastausta, joten tiedä sitten mikä motiivi oli hommassa.



Autoja riittää..

..ja tämän myötä myös pakokaasuja.



Aika luksusta.

Jonkinlaista kuvaa teistä.



Yhden taiteilijan kokoelma.

Suosikkitauluni koko tapahtumassa.



Yllä olevan kokoelman isä.

Seremoniamestari äänessä.



Ikkunasta oli aikamoiset näköalat.

Auringonlaskun aikoihin näköalat ovat parhaimmillaan.



Tämäkään teos ei ollut hullumpi.

Nuorta viulistia esitellään.



Jatkoa seuraa. Toivottavasti nopeammalla aikataululla kuin viimeksi. ;)








Valid XHTML 1.0! Valid CSS!
eXTReMe Tracker